Innovaatioseteli

Mikä innovaatioseteli?

Tekes madaltaa pk-yritysten kynnystä hankintoihin ja auttamalla yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa innovaatiosetelillä. Setelin arvo on 5000 euroa (+alv) ja sen voi käyttää innovaatiopalveluiden ostoon, eikä se vaadi osallistuvilta yrityksiltä omaa rahallista panostusta. Yleensä näitä tukia maksetaan jälkikäteen kuitteja vastaan, mutta innovaatiosetelin palveluntarjoaja laskuttaa suoraan Tekesiltä. Ensin haetaan myönteinen päätös, joita on saatu jopa muutamassa päivässä, ja lopuksi Tekes maksaa laskun palveluntuottajalle (Alasti:lle) Tekesin hyväksyttyä loppuraportin. Tekesin kokeilu kestää 2 vuotta.  


Mikäli olet miettinyt yrityksesi digitalisaatiota tai esim verkkopalveluidesi parantamista, niin tässä seikkaperäinen 8 kohdan ohje, jolla selviät Tekesin hakemuslomakkeesta.

Kenelle innovaatioseteli on tarkoitettu?

Tekesin tavoitteena on tukea eri kehitysvaiheessa olevia yrityksiä, parantaa niiden toimintaedellytyksiä ja poistaa yrittämisen esteitä. Seteli on siis huikea työkalu, jolla yritys ottaa ensiaskeleen kehittääkseen tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan. Innovaatiosetelin avulla voidaan myös hankkia palveluna uutta tarvittavaa tietoa ja osaamista. Voit käyttää innovaatiosetelin tuoteidean valmistelemiseen tai tehdä ketteriä kokeiluja demojen ja prototyyppien avulla.

Innovaatiosetelin edellytykset:

1. Yrityksesi on yksityinen voittoa tavoitteleva pienyritys, joka on yritysmuodoltaan avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö tai osakeyhtiö.
2. Yrityksellä ei ole verovelkaa.
3. Yrityksen rating Alfa on vähintään A.
4. Sinulla on yrityksen nimenkirjoitusoikeus.


Näin haet innovaatioseteliä 💡

1. Kirjaudu Tekesin asiointipalveluun näppärästi omilla pankkitunnuksillasi  Suomi.fi-tunnistamisen kautta ja saat esille listan yrityksistä, joihin sinulla on nimenkirjoitusoikeus. ⇨ Valitse yrityksesi. Napsauta ”Hakemukset” ⇨ ”Tee uusi hakemus”


 2. Valitse yrityksen tyypiksi ”⦿ PK-Yritys”, jonka jälkeen napsauta oikealta alhaalta ”Rahoituspalvelu ➦”.


3. Valitse   ”⦿ Innovaatioseteli”, jonka jälkeen napsauta ”Organisaatio ➦” ja näet organisaatiosi tiedot. Napsauta ”Jatka ➦”


4. Valitse yrityksesi yhteyshenkilö kaikkiin kolmeen kohtaan ja klikkaa oikealta alhaalta ”Seuraava sivu ➦”.


5. Kirjoita lyhyt parin kappaleen kuvaus yrityksen nykytilasta sisältäen tiedot omistuksesta, rakenteesta, resursseista ja avainhenkilöiden panostuksesta yritykseen. Valitse ”⦿ Ei” jos yrityksesi ei ole saanut de minimis -tukea viimeisen kahden vuoden aikana. Klikkaa oikealta alhaalta ”Seuraava sivu ➦”.


6. Anna innovaatiosetelillä rahoitettavalle projektille nimi, määrittää projektin aloitus- ja lopetuspäivän, sekä valitse projektin toteutuspaikkakunta. Kirjoita lyhyt parin kappaleen kuvaus innovaatiosetelillä ostettavasta palvelusta. Mainitse ainakin Alasti Oy y-tunnuksineen yrityksenä palveluntuottajana.
Malli: “Alasti Oy - 2645163-5”. Klikkaa oikealta alhaalta ”Seuraava sivu ➦”.


7. Laatikkoon "Ostettavat palvelut" kirjoita ”6200 euroa” (5000 euroa + alv) ja sama kohtaan "Tekesiltä haettava rahoitus €". Jätä muut kohdat tyhjäksi. Klikkaa ”Seuraava sivu ➦”.


8. Viimeisellä sivulla napsauta ”Siirry lähettämään hakemusta” ja varmistat popupista sähköpostisi klikkaamalla “Lähetä”.


Päätös tulee sähköpostiisi noin viikon sisään. Jos päätös on myöntävä, käyt naksuttelemassa tuen hyväksytyksi hyväksymislomakeella Tekesiin asiointipalvelussa ja voilà!


Tilastoa hakemuksista 20.10.2016

Käsittelyajan mediaani 4pv
Hylkäysprosentti 31%
Mikroyrityksiä 2/3


Ota meihin yhteyttä ja konkretisoidaan idea paperille niin ei tarvitse kummastella yhtäkään kohtaa hakemuksessa. 


Aiheesta muualta:

Tekes